Tehokkaan harjoittelun jäljillä

Liikunta- ja urheilumaailmassa on pitkään elänyt vahvana myyttinä oletus syy-seuraussuhteesta kovan harjoittelun ja yksilön/urheilijan kehittymisen välistä. Jo pelkästään määritelmä "kova harjoittelu" johtaa useat toimijat ja tekijät täysin väärille poluille. Kova harjoittelun –myytille on myös olemassa useissa yhteyksissä selkeä peruste. Tämä sudenkuoppa, joka tulee esille jo ennen toteutusta, on selkeästi mitattavien ja aikataulullisesti määrittelyiden tavoitteiden puute. Useasti tavoitteet ovat täysin abstrakteja ja epärealistisia, jolloin niitä ei edes kyetä yhdistämään suoritettavaan harjoitusohjelmaan.  Näin ollen tuloksena on päämäärätön toiminta ja/tai turhautuminen ylivoimaisen haasteen edessä. Kova harjoittelu edustaakin enemmän tehokasta myyntipuhetta kuin valmennustoimintaa.

Ihminen on siunattu (ajoittain myös kirottu) tiedostavan ajatteluprosessin jalolla kyvyllä. Toimintamme perustuu malleihin, jotka on rationalisoitu mielessämme toteuttamaan perusteiden ja taloudellisuuden prinsiippejä. Toisinsanoen mielemme suorastaan janoaa ’oikopolkujen’ löytämistä kiertoteiden välttämiseksi.

 

Miten tämä sitten liittyy harjoitteluun ja etenkään kovaan harjoitteluun millään tavalla?

 

Mitä vaativampi tehtävä (esim. harjoitus-/ravinto-ohjelma) yksilöllä on edessään, sitä tärkeämpää hänelle on tiedostaa menetelmien, määrien, intensiteettien ja toistojen päämäärä. Tavalla, jonka yksilö pystyy vaivattomasti yhdistämään käytännön tehtäviin eikä vain abstrakteihin ajatuksiin, kuten ”olla paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin”. Jos tavoitteesta ei pysty ottamaan kiinni, on riski harjoitusmotivaation ja –toteutuksen laskulle suuri. Puhtaasti abstraktit tavoitteet aliarvioivat ihmisen rationaalisen ajatteluprosessin olemassaoloa. Harjoittelun kovuus ei määritelmänä merkitse mitään, joten se ei ole sovellettava menetelmä, mittari, eikä tavoite. Yksilölle tulee tarjota pitoa harjoitteluun, joka tarkoittaa seurattavia muuttujia – oli nämä sitten juoksumatkoja, harjoitteluaikoja, harjoitusintensiteettejä (vastus tai nopeus), toistojen määriä ja palautumisaikoja.

 

Ennen kaikkea harjoittelijan tulee tietää miksi hän tekee ko. tavalla asioita. Jos hän ei kykene itsellensä perustelemaan kirkkaasti ko. harjoitusmenetelmien ja määrien seurausta, ei hän myöskään harjoittele täydellä teholla. Aivan. Teholla.

 

Oli jaksokohtaisena tavoitteena sitten rasvaprosentin lasku, alaraajojen voimatasojen nosto tai spesifin urheilusuorituksen kohentaminen (esim. enemmän voitettuja kaksinkamppailuja maassa/ilmassa jalkapallopelin aikana), tulee harjoittelun ja menetelmien tehoa mitata suhteessa juuri tuohon tavoitteeseen tai sen rinnalle asetettuihin osatavoitteisiin. Konkreettinen määrittely on kaiken pohja. Uskoakseni näiden tavoitteiden (mitattavien!) puuttuminen usean yksilön harjoittelusta on osaksi alan ihmisten suorittamaa oman pesän suojelua. Vaikka jokainen toimija omasta mielestä omaakin hopeisen luodin tuloksien tekemiselle, ei tämä kuitenkaan ilmene konkreettisina tavoitteena. Vastuun pakoilua?

Luonnollisesti kaikkea arvokasta ei pysty täysin mittaamaan, eikä tämän artikkelin tarkoituksena ole aliarvoida abstraktien tavoitteiden merkitystä isossa kuvassa. Määritelmät kuten 'hyvinvointi' ovat monitasoisia ja subjektiivisa käsitteitä, joiden merkitys on kuitenkin ihmisille usein valtava. Konkreettiset tavoitteet osana harjoitusohjelmaa kuitenkin antavat suuremmat siivet abstraktien tavoitteiden olemassaololle kun pystytään seuraamaan yksilöllistä kehitystrendiä ja luomaan selkeämpiä mielikuvia nykytilanteesta.

 

advitamhealth.org