Suomifutiksen kansainvälinen kilpailukyky

”Hävetkää!”, ”Katastrofi!”, ”Kaikkien aikojen alisuoritus!” –tyyliset otsikot vilisivät uutisartikkeleissa ja keskustelupalstoilla, suomalaisten seurajoukkueiden pudottua aloituskierroksilla ulos UEFA:n kilpailujen (Mestareiden liiga ja Eurooppa-liiga) karsinnoissa. Ajattelin, vaihtoehtona jatkuvalle häpeämiselle, tuottaa kapean tilastokatsauksen suomalaisen seurajalkapallon kilpailuasemasta ja –kyvystä eurooppalaisessa mittakaavassa. Tähän vertailuun ei ole laskettu tämän kauden tuloksia laisinkaan, joten en arvioi seurajalkapallomme tilaa ns. pohjakosketuksen hetkellä, vaan tätä edeltävän pidemmän aikajakson puitteissa.

Sopivaksi objektiiviseksi mittariksi suomalaisten seurajoukkueiden kansainvälisestä kilpailukyvystä soveltuu ’UEFA Coefficient’ –pistetaulukko, jossa lasketaan UEFA:n alaisiin kilpailuihin osallistuvien joukkueiden keskiarvoiset maapisteet yhteen viimeiseltä viideltä (5) kaudelta (lisää pistelaskennan menetelmistä ja taulukko). Suomi on nykyisellään taulukossa, jota Espanja johtaa 88.025 pisteellä, sijalla 33 yhteispistemäärällä 8.508. Tämän vuotisten eurovastustajien keskimääräisen kilpailukyvyn vertailemiseksi, olivat vastustajajoukkueiden maapisteet (taulukkosijoitus suluissa) seuraavat: Puola 20.75 (21), Luxemburg 3.375 (46), Viro 2.208 (49) ja Färsaaret 1.583 (51). Suomen sijoituksen arvoa kuvastaakin parhaiten vain 6.9 pisteen ero 18 sijaa alempana olevaan Färsaariin, kun taas 12 sijaa ylempänä taulukossa majaileva Puola on jo 12.24 pistettä edellä (77% isompi ero verrattuna Suomi-Färsaaret). Rajoittavana tekijänä sarjojen ja maiden kilpailukyvyn vertailussa UEFA maapisteillä on otanta, joka osallistuvien seurajoukkueiden lukumäärään maakohtaisesti (3-7 joukkuetta, poislukien Liechenstein 1). Tämän vuoksi seurojen kokonaisliikevaihtojen vertailu maakohtaisesti tarjoaisi lisäinformaatiota maapisteiden vertailun luotettavuudesta suhteessa koko sarjaan.

Kuva 1. Sijoitukset (vas.) ja maapisteet (oik.)

Edellä mainittujen tilastojen valossa Suomi kuuluu pistetaulukon alempaan kolmannekseen (ml. Luxemburg, Viro ja Färsaaret), kun taas tämän vuoden eurovastustajista Puola kuuluu jämäkästi keskimmäiseen kolmannekseen. Luonnollisesti yksittäisissä otteluissa pistetaulukosta radikaalisti poikkeavat yllätystulokset, kuten HJK:n voittaessa Schalken edellisellä kaudella Helsingissä, ovat ajoittain mahdollisia. Näin ollen pidemmän aikajakson (5 vuotta) suoritusprofiili kertonee luotettavammin suomalaisen jalkapallon tilasta kuin ”shokkitappiot tai –voitot".

Mitkä maat sopivat vertailukohdiksi?

Suomalaisen jalkapallon iso visio on kuulua maajoukkuetasolla Euroopan 10 parhaan maan joukkoon vuonna 2020, jonka allekirjoittanut kokee nykyisessä tilanteessa silkaksi utopiaksi ja jopa vahingolliseksi tavoitteenasetteluksi. Paremmiksi vertailukohdiksi valikoituvat etenkin seuraavat viisi maata (suluissa pisteet/sijoitus taulukossa): Norja (14.175/27), Tanska (25.7/15), Slovenia (9.708/30), Sveitsi (28.925/13) ja Viro (kts. yllä), jotka ovat väestöluvuiltaan (Viroa lukuun ottamatta) lähempänä samaa kokoluokkaa Suomen kanssa.

Kaavio 1. Yhteiskeskiarvo kausien 2008-2013 maapisteille 

Yllä olevan kaavion palkit näyttävät viimeisen viiden kauden kausittaiset keskiarvopisteet maiden välillä. Heikoin kolmesta muusta (Norja, Ruotsi, Tanska) Pohjoismaasta, Norja on Suomea keskiarvoisesti yli 1 pisteen edellä kautta kohti, kun taas Tanska, joka myös kuuluu Sveitsin kanssa aivan taulukon keskimmäisen kolmanneksen kärkeen, on liki 3.5 pistettä edellä – toisin sanoen 1.75 otteluvoittoa vuosittaisessa euro-otteluiden suorituksessa Suomea parempi. Nopeasti tarkasteltuna Suomen ja Slovenian välillä ei merkittävää eroa keskiarvollisesti ole, kun taas eteläinen naapurimme Viro on 1.25 pistettä Suomea perässä.

Viisi kautta on kuitenkin pitkä aika ja ehtii sisältää monenmoista otteluparia sekä tapahtumaa. Tästä syystä ohuena viivapalkkina ilmaistu keskihajonta kausien välillä on oiva indikaattori ilmaisemaan, jos suorituksien välillä on pientä tai suurta vaihtelevuutta. Keskihajontaa tarkasteltaessa tulee myös huomioida mahdolliset erot otannassa, eli osallistuvien joukkueiden määrässä – tässä tapauksessa kaikista maista osallistui neljä tai viisi joukkuetta vuosittain. Suomi on ollut omassa kategoriassaan erittäin tasainen suorittaja kuten alhaisesta keskihajonnasta ilmenee. Toisaalta ylemmässä keskikastissa olevien Sveitsin ja Tanskan joukkueiden kausikohtaisissa suorituksissa tulee suurempia heittoja, mutta selviytyvät kuitenkin liki poikkeuksetta suomalaisia joukkueita pidemmälle kaikissa kilpailuissa. Suomen tasaisuutta korostaa vielä kausittain osallistuneet viisi joukkuetta.

Kaavio 2. Kausikohtaisten maapisteiden ka. ja kehitys

Onko suomalainen seurajalkapallon kansainvälinen kilpailukyky kehittynyt viimeisen viiden vuoden aikana?

Vastaus on valitettavasti negatiivinen. Kuten aikaisemmassakin kaaviossa, myös yllä olevasta käy ilmi suomalaisten joukkueiden tasaisuus, joka heittelee kausikohtaisesti 1.375 ja 2 pisteen välillä ilman selkeästi havaittavaa kehityskäyrää. Muutaman sijan ylempänä taulukossa oleva Slovenia taas on jatkuvalla ja tasaisella kehityksellään noussut Suomen alapuolelta ohi ja ylöspäin. Toinen, jatkuvaa kehitystä maapisteiden kausikohtaisessa määrässä demonstroinut, on Sveitsi, jolla on vieläkin merkittävämpää nousua. Tuskinpa vähiten loistavan kansallisen ja laajan pelaajakehitysohjelman ansiosta, joka tuottaa paikallisille seuroille yhä enemmän kansainvälisen arvon ja tason jalkapalloilijoita.

Noustakseen edes muiden Pohjoismaiden ns. minimisuoritustasolle, joka voisi vastata kuuluisaa ”heikointa mahdollista pelisuoritusta”, tulisi maapisteitä kyetä keräämään noin 1.1 pistettä (2.8 p. yhteensä) enemmän kautta kohti. Tuo pistemäärä on 0.8 pistettä enemmän kuin edes parhaimmillaan viimeisenä viitenä kautena – ja puhe on siis edelleen ”huonoimman päivän” suoritustasosta. Seuraavaksi välitavoitteeksi tulevalle 7-8 vuodelle tulisi asettaa tuon piste-eron saavuttaminen tasaisesti, ilman suurempia heilahduksia ainakaan alaspäin. Vain tämän myötä voimme välttää usean seuran yhtäaikaiset putoamiset puoliammattilais- ja amatöörisarjojen edustajille, kuten tänä vuonna. Parhaimmillaan myös saamaan yhden edustajan Eurooppa-liigaan muutaman vuoden välein.

Miten?

Sveitsiläiset seurat ainakin tietävät vastauksen – toivottavasti yhä useampi liitto- ja seurajohtaja Suomessa on myös valmis sen kuuntelemaan sekä omaksumaan.