Urheilulehdessä (49/12) 7.12.2012 julkaistu Juha Vallan
kirjoittama artikkeli Suomen juniorijalkapallovalmennuksen ja pelaajakehityksen
nykytilasta tilastojen valossa toimi konkreettisena keskustelunavauksena.
Vallan työ muistutti kuin taitavan epidemiologin analyysia tappavan epidemian
leviämisestä apokalyptiseksi pandemiaksi – vaihe vaiheelta. Tappava virus ei
kuitenkaan parane ainoastaan tiedostamalla sen olemassaolo. Vaaditaan
innovatiivinen ja toimiva vastastrategia. Esitän tässä vastineessa oman
versioni ongelmakohdista ja muutostarpeista.
Vale, emävale, tilasto.
Laajassa artikkelissaan Valla avasi suomalaisen
pelaajatuotannon ja kansainvälisen kilpailukyvyn puutetta eriarvoisten makrotason
tilastollisten mittareiden kautta selventääkseen tilanteen vakavuutta.
Mittareina toimivat mm. Suomen FIFA-ranking muutokset, mies- ja
poikamaajoukkueiden menestys (tai sen puute), yli 2 miljoonan euron arvoisten
pelaajien tuotanto/myynti (lähteenä Transfermarkt.de), Suomen UEFA-coefficient
(maa- ja seurajoukkueiden kansainvälinen menestys Euroopassa). Näiden
muuttujien heikkojen arvojen johdosta artikkelissa on keskitytty
ristiinnaulitsemaan edesmennyttä Kaikki Pelaa –ohjelmaa isoimpana syntipukkina
nykytilanteeseen.
Olen henkilökohtaisesti uskonut urheilukilpailun johdosta
syntyvän tuloksen rehellisyyteen ja arvokkuuteen kilpailijalle (lue: pelaajat),
jonka vuoksi en tukenut enkä myöskään uskonut em. Kaikki Pelaa –ohjelman
sisältöön. Itse asiassa toimin aivan kuten Valla ja hänen kollegat. Todellinen
suurin ongelma ei kuitenkaan ole syntynyt muutaman vuoden kestäneestä
sosiaaliliikuntaohjelmasta. Ongelma ei myöskään ole raha yksissään, jota
vaaditaan ”ammattivalmentajien” palkkaamiseen.
Valitettavasti (tai onneksi) noin 2000 euron bruttotulot
kuukaudessa eivät tee yhdestäkään osaavaa
ammattivalmentajaa. Totuuden nimissä ammattivalmentajarekrytointi
suoritettaisiin nykyisen valmentajakunnan seasta, joka tarkoittaisi
kokopäiväistämistä. Vaikutus pelaajatuotannon tasoon ja kokonaismenestykseen
olisi minimaalinen, jos toimenpide olisi näin pelkistetty.
Tarvitaan menetelmä – tavoitteellisesti maailman tehokkain
menetelmä. Metodi, joka ei ole riippuvainen yksittäisen seuravalmentajan
palkkakuitista tai valmentajakunnan vaihtuvuudesta sekä siirroista. Tehokkaan
menetelmän luominen taas vaatii johdonmukaista ja merkityksellistä tutkimusta.
Tutkimus, ja myöhemmin valmennusprosessin edelleenkehittäminen, vaatii
luotettavia sekä relevantteja mittareita, joilla on yhteys itse pelisuorituksen
laatuun..
Mittareita ja tutkimustoimintaa nykyisellään hallinnoi Sami
Hyypiä Akatemia, ja sen johtaja Kyösti Lampinen tukenaan tutkija Hannele
Forsman. Kuten Valla artikkelissa alleviivaa, on Lampinen henkilönä
kokonaisvaltaisesti valmennusta lähestyvä innovatiivinen tekijämies.
Valitettavasti sovelletusta testipatteristosta, lähtien tekniikkakisaradoista,
harhautus- ja käännöstesteistä, sekä yleisten fyysisen suorituskyvyn ja
liikunnallisuuden testeistä ei saada tarpeeksi merkityksellistä informaatiota.
SHA:n käyttämästä psykologisesta arviointipatteristosta voin antaa
varauksettoman kehun, mutta tämäkin hukkuu mittariviidakkoon.
Liikaa mitataan ns. suljetun taidon suorituksia, joilla
toivotaan olevan viitearvoa itse kentällä tapahtuvaan suoritukseen. Toivotaan. Vallan
esittämä ensimmäinen pelaajakehityskriteeri tekniikkakisamerkkien suhteellisen
nousun tarpeesta on rehellisesti täysin toisarvoinen. Vaikka pelaajatuotannon
kehittyminen voisikin heijastua kasvuna tekniikkakisoissa, on hyödytöntä
tuhlata työtunteja ja aikaa täysin epäsuorien mittareiden arviointiin, jos sen
saman ajan voisi käyttää pelaamiseen arviointiin.
Suomalaisen jalkapallon menestymättömyys ei ole kiinni
askelharhautuksien, Cruyff-käännösten tai ponnauttelutulosten heikoista
tuloksista. Ongelma on pelin ymmärtämättömyydessä. Jalkapallon valmentamista
lähestytään turhan pilkotusti tekniikan, taktiikan, fysiikan, psykologian ja
sosiaalisen aspektin kautta. Yksinkertaisuudessaan: jalkapallo on
laadukkaimmillaan yhdenaikaista ryhmän käyttäytymistä. Valmennetaan siis ryhmän
käyttäytymistä kentällä eri ärsykkeitä vastaan. Avointa taitoa
(ennaltamäärittömät tilanteet).
Jos ja kun analyysia tehdään tekniikasta ja fysiikasta,
tulisi se pääsääntöisesti tehdä pelin kautta. Mitä kehossamme ja mielessämme
tapahtuu pelin sisällä tai jälkeen. Toiseksi, jos mittareita halutaan tuoda
pelin ulkopuolelta (esim. nopeustestejä), tulisi niiden pätevyystaso olla
tutkittua ja korreloida jalkapallosuorituksen kanssa edes jollain tasolla. Pelkät
mutu-pohjaiset ideat ja innostuneisuus ei ole riittäviä tekemään Suomesta
kilpailullisen kansainvälisessä jalkapallossa. Kaikkien palloilulajien ydin on
pelissä, joka on äärimmäisen monimutkainen vuorovaikutteinen usean tekijän
dynaaminen prosessi. Yksinkertaistamisen ja sokean tekemisen sijasta,
suosittelisin kaikkia toimijoita pysymään itse ytimessä.
Katsotaan peliä. Tutkitaan peliä. Suunnitellaan peliä.
Valmennetaan peliä. Pelataan peliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti