Kolesteroli, sydänsairaudet ja ravintosuositukset

Terveellisen ja pitkäkestoisen elämän salaisuutena perimätekijöiden lisäksi pidetään elämäntapatekijöitä kuten liikunta, elämänhallinta (esim. unen määrä, stressinhalinta jne) ja terveellinen/monipuolinen ravinto. Haasteeksi yksittäisen ihmisen terveyskäyttäytymiselle muodostuu edellä mainittujen termien väljyys ja määrittämättömyys, joka vaikuttaa myös ko. ohjeiden sisäistämiseen sekä säännölliseen noudattamiseen. Tässä artikkelissa keskitytään ainoastaan ravinnon suhteeseen sydän- ja verenkiertoelimien pitkäaikaissairausriskeihin. Suurin osa esimerkeistä tulee kuitenkin Yhdysvaltojen tilastoista.

Kaavio 1. Modernit terveysriskit (WHO, 2009)

Aluksi joudutaan käsittelemään kaikista epämukavinta aihetta: kuolemaa sekä elintapojen suhdetta kuolemanriskiin. Lyhyen tilastokatsauksen aika siis.

Vuonna 2009 Maailman terveysjärjestön (WHO) julkaisemassa raportissa johtavaksi kuolemaan johtavaksi terveysriskiksi määriteltiin korkea verenpaine (data vuodelta 2004). Korkean tulotason maissa, kuten Suomessa, johtavana riskinä oli taas tupakanpoltto (17.9%), korkea verenpaine (16.8%) kannoillaan. Alle 10% kontribuution kuolemanriskiin (8.4%>2.5%) antoivat kronologisessa järjestyksessä: ylipaino, liikunnan puute, korkea verensokeri, korkea kolesteroli ja matala vihanneksien/hedelmien määrä ravinnossa.

Kiitos lääketieteen ja lääketeollisuuden nopean kehityksen 1900- ja 2000-luvuilla, yllämainittuja terveysriskejä pystytään yhä paremmin hallitsemaan ja näin ollen mahdollistamaan keskiarvoisen eliniän kasvu tulevina vuosikymmeninä. Miten käy sitten elämänlaadulle? Heikommin. Elämänlaatua heikentävien pitkäaikaissairauksiin johtavien riskitekijöiden top 7 (10.7%>3.4%) korkean tulotason maissa samaisessa WHO-raportissa oli: tupakanpoltto, alkoholi, ylipaino, korkea verenpaine, korkea verensokeri, liikunnan puute ja korkea kolesteroli. Nykyisen trendin jatkuessa kustannukset julkisen puolen terveydenhuoltopalveluille tulevat väistämättä kasvamaan entisestään, joten aihe ei ainoastaan tule vaikuttamaan tulevaisuudessa yksityishenkilöiden sydämiin, vaan myös kukkaroihin.

Kolesteroli ja sydänsairaudet 

Kaavio 2. Iskeemisen sydänsairauden riskitekijät (WHO, 2009)

WHO-raportti viittasi korkeaan kolesteroliin niin kuoleman- kuin yleisenä terveysriskinä, vaikka prosentuaalisesti ei top-5 riskeihin kuulunut. Miten nuo riskitekijät sitten liittyvät sydänsairauksien riskiin? Yllä olevassa WHO-raportista julkaistussa kaaviossa kuvataan eri tekijöiden skemaattista syy-seuraussuhdetta iskeemiseen sydänsairauteen.

Korkealla kolesterolilla on jonkinasteinen vaikutus iskeemiseen sydänsairauden riskiin, mutta kuinka paljon. Toiseksi, mitkä ravintotekijät taas vaikuttavat kolesteroliarvoihin?

Näihin kysymyksiin vastaamiseen on oman kirjallisuustulkinnan sijaan mielenkiintoisempaa tuoda kaksi asiaan vihkiytyneen akateemikon: professori Tim Noakes’n ja professori Jacques E. Rossouw’n videoesitystä aiheesta, jotka nauhoitettiin vuonna 2012 Cape Townin (Etelä-Afrikka) yliopistossa järjestetyssä väittelytilaisuudessa. Väittäjien esityksiä seuraa siis väittelypaneeli, jossa kysymyksiä esittävät muut paikalla olevat tutkijat. Vaikka tilaisuus ei varmasti täytä keltaisen lehdistön viihdekynnystä raflaavien artikkeleiden julkaisemiseksi, on esitetty informaatio laadukasta ja sopivasti katsojan uskomuksia haastavaa/vahvistavaa.

Tässä vaiheessa on myös tarpeellista tehdä selkeä erotus kolesteroli-termin käytössä. Haitallisen korkean kolesterolin viittaukset (myös WHO-raportissa) ovat osoitettu nimenomaisesti LDL-kolesteroli (eng. low density lipids), joista terveydelle haitallisia on LDL-C kolesteroli. Vastaavasti HDL-kolesteroli (eng. high density lipids) on positiivinen tekijä terveydelle useimpien tutkimuksien pohjalta. Kyseisen väittelyn ytimessä on ns. ravinto-sydän hypoteesi (eng. the diet-heart hypothesis).

Professori Noakes’n esityksen luentodiat (pdf).

Esityksessään professori Noakes argumentoi ettei kolesteroli ole merkittävä riskitekijä sydänsairauksien kannalta, ja hyökkää samalla nykyisiä länsimaisia ravintosuosituksia vastaan. Noakes käyttää meta-analyysien ohella runsaasti antropologista ja ekonomista informaatiota argumenttiensa muodostamiseen. Esityksessä esittelee viisi pääpremissiä ravinto-sydän hypoteesin epäpätevyys-argumentille, jotka ovat: (1) tyydyttyneillä (eläin) rasvoilla ei ole yhteyttä sydänsairauksiin, (2) viiden vuoden sisällä nykyisellään vallitsevien (vuonna 1977 määritellyt) ravintosuositusten käyttöönotosta Yhdysvalloissa tyyppi 2 diabetes- ja ylipainoluvut lähtivät räjähdysmäiseen kasvuun – johtuen kasvaneesta hiilihydraattimäärästä ravinnossa. Seuraavaksi, (3) hiilihydraattien aiheuttama kasvu em. tilastoissa johtuisi taas geneettisestä taipumuksesta ns. hiilihydraatti-resistanssille (ei siis insuliini-resistanssille, jos oikein ymmärsin), (4) runsasrasvainen ravinto peruuttaa melkein kaikki tunnetut sepelvaltimon riskitekijät ihmisillä, joilla on hiilihydraatti-resistanssi, kun taas runsashiilihydraattinen ravinto pahentaa. Viimeiseksi (5) 48 836-osallistujaa sisältävä naisten terveysaloite (Women’s Health Initiative) todistaa vuoden 1977 ravintosuositusten kiihdyttävän sydän- tai diabetes-taudin etenemistä, ja siksi todistaa ravinto-sydän hypoteesin vääräksi. Professori Noakes toteaa lopuksi Yhdysvaltojen ravintosuositusten olevan viimeisen 60 vuoden ajalta vääriä.

Professori Rossouw’n esityksen luentodiat (pdf).

Vastaväittäjä professori Rossouw, joka oli projektijohtajana Noakesin esityksessä mainitussa Women’s Health Initiative –tutkimuksessa, tokaisi Noakesin tulkinnat tuon tutkimuksen tuloksista olivat täysin vääriä (riippumatta oikeellisuudesta – voiko muuta odottaakaan?). Rossouw’n esitys alkoi lyhyellä biokemiallisella kuvauksella HDL- ja LDL-kolesterolien eroista (esim. tiheys ja määrä). Pohjautuen laajaan meta-analyyseihin (ainoastaan RCT) hän argumentoi olemassa olevaan näyttöön perustuen LDL-C kolesterolin olevan ainoa luotettava ennustaja sydänsairauksille, kun taas HDL ja trioglyseridit olivat heikkoja ennustajia.  Ravinto-sydän hypoteesin puolustukseen Rossouw esitti muutamia eri kohortteja, ml. kuuluisan suomalaisen Pohjois-Karjala tutkimuksen (1972-1997), joiden tuloksien pohjalta pääteltiin ravinnossa esiintyvien tyydyttyneiden rasvojen ja LDL-C kolesterolin välillä olevan yhteys. Hiilihydraattien vaikutuksesta sydänsairausriskiin, Rossouw viittasi tutkimuksiin, jotka osoittivat ainoastaan korkean glykeemisen indeksin (High GI) ravinnon nostavan riskiä, kun taas keski- tai matalan glykeemisen indeksin ravinnon laskevan sydänsairauden riskiä. Erikseen vielä korostettiin täysjyväviljojen sydänsairauksilta suojaavaa vaikutusta. Esityksen loppupuolella käsiteltiin vielä tarkemmin ravinnon ja painon suhdetta, sekä viitattiin kokonaisenergiamäärään päätekijänä painonhallinnassa, riippumatta makroravinteista.

Väittelijöiden esityksiä seurasi 45 minuutin kyselytilaisuus, jossa muut tutkijat esittivät kysymyksiä molemmille liittyen esitettyyn näyttöön sekä argumentteihin.  Professori Noakes väitti ettei yleisesti ravinnon suhteessa pitkäaikaissairauksiin huomioida aivojen ja kehon endokriinijärjestelmän vaikutusta tarpeeksi homeostaasin ylläpitoon. Yleisesti suositeltavan ravinnon osalta molemmat yhtyivät näkemykseen, jossa ”hienostettuja” hiilihydraatteja (eng. refined carbohydrates), teollisesti käsiteltyjä rasvoja ja prosessoituja tuotteita (esim. lihaa) ovat haitallisia ja tulisi aktiivisesti välttää ravinnossa. Suurimmat erot syntyivät taas professori Rossouw’n, yleisten ravintosuositusten mukaisesti, välttämään eläinrasvoja (etenkin punainen liha) ja syömään täysjyväviljatuotteita sekä hedelmiä runsaasti osana ravintoa. Professori Noakes taas aktiivisesti välttämään kaikkia runsaan hiilihydraatin lähteitä, etenkin viljoja, ja korvaamaan nuo rasvoilla – ml. eläinrasvat.

Suosittelen jokaisen aiheesta kiinnostuneen tutustumaan videoihin ja materiaaleihin. Esitykset tarjosivat paljon myös viitteitä aineenvaihdunnallisten oireyhtymien (etenkin tyyppi 2 diabetes) ja ylipainon vaikutuksesta sydänsairauksiin. Tim Noakesin ehdottaman perimäpohjaisen hiilihydraatti-resistanssin vaikutuksesta, esiintyvyyden laajuudesta, sekä roolista aineenvaihdunnallisissa oireyhtymiin toivottavasti löytyy enemmän tutkimusnäyttöä selkeyttämään tilannetta. Tieteellinen näyttö joka tapauksessa tukee vahvasti välttämään säännöllisiä vierailuja eines- ja makeishyllyille, sekä pikaruokaravintoloihin. Muut johtopäätökset suosittelen jokaisen muodostamaan itse.

Lähteet:

WHO Global Health Risks –raportti (2009)